Sienien lumossa
Sienestäjän näkökulmasta kevät oli kuiva ja sieniä vähän, mutta kesän lopun sateet herättivät sienirihmastot ja nyt metsästä löytyy todellista superfoodia.
Teksti ja kuvat Karoliina Kirvelä
Kevätsienisato koki kuivan kohtalon. Helle helli meitä, mutta kurmuutti sienirihmastoja niin, että alkava hyvä korvasienisato kuivui alkuunsa.
Kesäkuun lopun ja heinäkuun sateet ovat antaneet hyvän sysäyksen kesäsienien kasvulle. Haperoita on ilmaantunut harvakseltaan.
Koivu-, kangas- ja keltahapero kera kantarellin ovat antaneet meille ensimmäiset makunautinnot. Isohaperokin on saanut kasvunsa vauhtiin.
Joitakin tatteja löytyi sieltä, täältä. Varsinkin karvas sappitatti on yleinen näky metsässä. Jonkun verran herkullista herkkutattia sekä punikkitatteja esiintyy myös. Punikkitatin kohdalla täytyy muistaa kypsentää sieni kunnolla vatsavaivojen ehkäisemiseksi.
Sademäärien suuretkin paikalliset vaihtelut tekevät sienien kasvualueista hyvin vaihtelevaisia. Sieniretkiä on hyvä suunnitella vanhoille, hyviksi todetuille alueille sekä tietysti kartoittaa uusia metsäkohteita.
Kantarellien kasvu on loikannut hyvään vauhtiin. Pieniä ja suuriakin keltalakkeja löytyy erittäin hyvin. Kantarelli viihtyy valoisissa lehtomaisissa metsissä, tuoreissa ja kuivahkoissa kangasmetsissä, jopa kalliomaastoissakin.
Metsäpolkujen ja metsäteiden reunat on hyvä tutkia tarkkaan. Polkujen varsilta yllättävästi niitä löytää kuin myös valoisalta metsäreunan alueelta.
Kantarelli on koivun juurisieni. Näin syksyn jo lähestyessä sen havainnoiminen on haasteellista, kun koivu pudottaa värikkäät, keltaiset lehtensä maahan.
Rouskujen kasvukauden aloitus yllätti, varsinkin sikurirouskun esiintyminen heinäkuun puolessa välissä hyvällä sadolla. Runsaan materiaalin ansiosta tämän maukkaan sienen tuntomerkkien opettelu helpottui.
Rouskuna se sisältää runsaasti maitiaisnestettä, joka pienestäkin vioituksesta purskahtaa esille. Kun viiltää lakin päältä sieniveitsellä, niin haavaan nousee heti ”maitoa”. Tätä ei muille rouskuille tapahdu.
Sikurirouskussa tuntuu sikurin tai currymausteen tuoksu, joka voimistuu kuivahtaessa. Sikurirousku on yleinen, satoisimmillaan kosteissa, rehevissä kuusimetsissä ja korvissa Etelä ja Keski-Suomessa. Mieluinen kasvupaikka on loppuun lahonneilla kannoilla. Sikurirousku on kuusen juurisieni.
Sikurirousku on monipuolisimpia ruokasieniämme. Sikurirouskua voi käyttää ilman esikäsittelyä, suoraan pannulle. Kangas- ja haaparouskujen käsittelyssä pitää muistaa, että haaparouskuja keitetään 5 min. ja kangasrouskuja 10 min kuin myös karvarouskuja 10 min. Tavallinen ryöppäys eli kiehauttaminen ei näille riitä. Rouskujen kasvukausi jatkuu ihan lokakuulle asti.
Nyt on meneillään yllätysten kesä sienirintamalla. Ei olisi toukokuun helteillä osannut veikata sienien ilmaantumista tänä vuonna. Keskellä heinäkuuta keräiltiin jopa suppilovahveroita. Ei ole vuodet veljeksiä eikä löydy ennustajaa, joka olisi osunut nappiin tämän vuoden sienisatoennusteissa.
Iloinen yllätys meille kaikille kelpaa. Suppilovahvero on monen keräilijän lempisieni. Helppo tunnistaa ja monikäyttöinen.
Suppilovahvero on Loimaan nimikkosieni ja sen loimaalaiset tosiaan tuntevatkin. Kasvutavaltaan monipaikkainen, ei turhan nirso. Jos ei muuta sientä löydy, niin suppilovahveroja varmasti, monina vuosina jouluun saakka ja joskus jopa tammikuussa, jos ei ole lunta.
Suppilovahvero taitaa lymyilemisen taidon. Sieni jää usein huomaamatta niiltä, jotka reippaasti etenevät metsässä. Kasvusto löytyy vahingossa, kun astuu suppilovahveron päälle ja kellanvihreä jalka paljastaa sieniryhmän.
Kasvupaikkana tuoreet paksusammaleiset, kumpuilevat havumetsät, erityisesti mustikkatyypin kuusikoissa. Suppilovahvero on kasvupaikkauskollinen eli löydät sitä vuodesta toiseen samoilta paikoilta.
Tänä vuonna saimme runsaasti keräilyaikaa lisää, kun normaalisti suppilovahveron kasvukausi alkaa ilmojen kylmettyä elo-syyskuun vaihteessa.
Sienikausi ottaa isoja harppauksia ja lajivalikoima kasvaa syksyä kohden mentäessä. Sadekuurot pitävät satotoiveet hyvinä.
Vaaleaorakkaiden runsaus on yllättänyt. Vaalea, kermanvärinen kuiva lakinpinta muistuttaa lampaankäävän väritystä, mutta lakin alla on piikit eli oriit. Erittäin maukas sieni, eikä vaadi esikäsittelyä. Vähän pienempi, kellanruskea ja pehmeämpi rusko-orakas on myös syötävä.
Eräällä metsäreissulla olin tutkimassa sienimaastoja, miltä näyttää ja onko ”punaisia nauhoja” ilmaantunut hyville sienipaikoille. Toisin sanoen tulevia mahdollisia metsänhoitoimenpiteitä hakkuiden muodossa. Olihan niitä.
Tällaisissa tapauksissa kannattaa etsiä uusia sienimaastoja valmiiksi tuleville retkille. Sieniä rakastavat myös metsän eläimet, peuroista pieniin mönkijöihin. Haperot ovat usein toukkaisia eli keräilyssä on pieni kilpajuoksu, kuka ehtii ensin. Toiveena onkin olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa, niin kori täyttyy.
Seitikkien sukuun kuuluva maukasta kehnäsientä löytyy jo sammaleisissa kangasmetsissä. Se muodostaa sienijuuren sekä havupuiden että lehtipuiden kanssa.
Sillä on hunajankeltainen, säteittäisen ryppyinen lakki, joka vanhemmiten on keskeltä valkohärmeinen. Lakin värinen pitkittäissäikeinen jalka, jossa on sormustimen kaltainen irrallinen kalvomainen rengas.
Kangasmetsien runsassatoisena sienenä se on harmillisen toukkainen, varsinkin satokauden alussa. Ilmojen viilentyessä toukkaisuus pienenee, laatu paranee. Kehnäsieni on erinomainen ruokasieni, jota voi säilöä pakastamalla ja kuivaamalla.
Onnekkaat metsässä liikkujat ovat monet jo täyttäneet korinsa mustilla torvisienillä. Hyvän suojavärinsä ansiosta sen löytäminen vaatii joskus jopa salapoliisin taitoja.
Se on erinomainen ruokasieni, kasvutavaltaan paikkauskollinen ja helppo tunnistaa. Sillä on suppilomainen rakenne ja tumman harmaa ylä- ja sisäpinta, jossa on pieniä suomuja ja nystyjä. Ulkopinta on harmaa ja vähän ryppyinen.
Rehevät metsät, kuten tuoreet kangasmetsät, lehtomaiset kuusikot ovat parhaita kasvupaikkoja, varsinkin valoisat aukkopaikat ja polkujen varret.
Monia syksyn sieniä pitää vielä malttaa odottaa, varhaisesta kasvuajasta huolimatta, varsinainen sienisyksy on vasta tulossa runsaine herkkuineen mm. karvarouskuja, monivyöseitikkejä ja sammaleisten kuusimetsien herkku, lampaankääpä.
Hyviä sieniretkiä, täysiä koreja ja herkullisia hetkiä sienten parissa.
Nyt on aika taas kerrata sienien tuntomerkkejä ja varmistaa syötävyys tarkoin. Aina pitää tietää mitä syö, eikä luulla joksikin. MUISTA! Sienien tunnistusohjelmiin ei voi sataprosenttisesti luottaa. Tärkeää silloin, kun sientä aiotaan käyttää ruuaksi.
Lopuksi herkistelyä sieniretken valmisteluun tri Lauri E. Karin suomentamasta ”Sienestäjän käsikirjasta” (v.1946)
ote ”Sieniretki” osiosta.
”Mutta – versoavaa kevättä ja hymyilevää kesää halveksimatta – sienten todellinen kulta-aika on myöhäiskesällä tai syksyllä, jolloin maisema loistaa kullanpunaisena kirkkaansinistä taivasta vasten. Silloin on aika, luottaen onneensa, ottaa sienikori kainaloonsa, vaimo ja lapset ja kunnollinen eväskori mukaan – sillä muista, että metsä kuluttaa – ja suunnata kulkunsa kohti vierasta maata. Lähtekää mieluimmin jonakin päivänä kunnollisen rankkasateen jälkeen, kun syyssade on valunut virtanaan ja kastellut sienimaaston huovastot pursuavaan kasvuvoimaan. Sellaisen päivänä voitte olla varma siitä, että tulette sopivasti sienimaailman suureen vuosijuhlaan”.